FAQ

Tällä sivulla vastaamme teiltä tulleisiin yleisimpiin ja/tai hyviin kysymyksiin. Paras tapa saada vastaus on jättää kysymyksiä palaute-osion kautta.

 

Q: Televisoiden sijoittelu kaipaa hiomista. tällä hetkellä oikeastaan mistään ei pääse seuraamaan ruutua kunnolla. myös juomien saaminen tiskiltä kangertelee koska asiakkaat jäävät tiskille norkoilemaan saatuaan oman juomansa......

A: Mielestämme TV:eet ovat tällä hetkellä suhteellisen optimaalisesti aseteltu niin, että jokapuolelta pitäisi nähdä jokin ruuduista. Parannusta tähän saadaan vielä lähi-aikoina, kun saamme screenin ja tykin asennettua. Mitä tulee tiskiin, niin tämä asia on valitettavasti ongelma, mutta emme oikein voi ihmisiä tiskiltä häätääkään. Toivommekin, että ruuhka-aikaan asiakkaat hoksaavat itse antaa tilaa toisillekin omat juomansa saatuaan. Meillä baarihenkilökunta osaa myös "bongata" hieman taka-alallakin olevat ihmiset, joten ottakaa katsekontaktia baarin taakse rohkeasti, vaikket ihan tiskin reunassa olisikaan.

 

Q: Koska alakerta oikein aukeaa ja mitä sinne tulee?

A: Alakerta aukenee pääsiäisen tienoilla. Tarkempi ajankohta tiedotetaan lähemmin. Alakerran aukeamisen jälkeen tarjoamme yläkerrassa (katutaso) edelleen hyväksihavaitun konseptin mukaisesti rauhallisen ja viihtyisän olohuonemaisen ympäristön kunnon musalla höystettynä. Alakerta toimii tämän jälkeen yökerho-tyyppisenä näyttämönä suurimmalle osalle keikkoja, sekä tarjoaa myös mahdollisuuden revitellä tanssitaitoja tanssilattialla DJ:n soittaessa hyvää ja tanssittavaa musaa. Perinteistä discoa alakerrasta ei kuitenkaan ole tulossa, eli turhaakin turhempia purkkapoppi-kipaleita tai jäätävää techno-trancea ei ole luvassa. Myös alakerran musiikkilinja noudattelee samaa valitsemaamme linjaa, mutta painotus on yläkertaa enemmän musalla jonka tahdissa voi enemmän jorailla ja bilettää!

 

Q: Mikä on Rockin' Hood House Band

A: Rockin' Hood house band on huippumuusikoista koostettu muuntautumiskykyinen orkesteri, joka pystyy vetämään rautaisella otteella lähes mitä tyylilajia tahansa, ja toimimaan taustabändinä kelle tahansa artistille. Hoodin House Band tulee vetämään yleisön toiveita, hanskaamaan erilaisia teemailtoja sekä soittamaan maamme huippuartistien kanssa.

 

Q: Meillä on bändi ja haluamme Hoodeille vetämään rokkia! Mitä teen?

A: Lähetä meiliä osoitteeseen: ohjelma(ät)rockinhood.fi

 

Q: Minä haluaisin nähdä sen ja sen bändin Hoodilla vetämässä!! Mitä teen?

A: Lähetä meiliä osoitteeseen: ohjelma(ät)rockinhood.fi

 

Q: Mikä teillä on ikäraja??

A: Emme erottele asiakkaitemme iän perusteella, vaan toivotamme tervetulleeksi kaikki aikuiset (tai aikuismaisesti käyttäytyvät) ikään katsomatta. Tiettyinä iltoina tosin saatamme joutua nostamaan ikärajaa 18 yläpuolelle. Päivisin meille ovat luonnollisesti tervetulleita kaikki ikään katsomatta!